Virtauksia ennen härän täysikuuta

Ennen kuin aloitan varsinaisen kirjoitukseni härän täysikuusta, kerron tarkemmin, miten käsitykseni energeettisistä kuvioista muodostuvat ja millainen on maailmankuvani.

En lähesty aihetta astrologisesta näkökulmasta, vaikka olenkin hiukkasen perehtynyt myös astrologiaan. Aikoinaan kävin joitain henkisen astrologian kursseja baltian henkisen astrologian suuntaukseen perehtyneen opettajan johdolla. Sieltäkin olen saanut pohjaa tarkastella tapahtumia isosti 🙂
Oma herkkyyteni on myös vuosien aikana säädetty tutkailemaan aurinkokunnan energioita, maaplaneetan ja magneettikentän yms. muutoksia. Taustalla näen suuren kokonaisuuden, joka kertoo galaksimme muutoksista. Missä menemme suhteessa galaksin keskukseen, jne..
Tämä aikakausi, jota nyt elämme, tuo edelleen suurta muutosenergiaa koko aurinkokuntaan. Kaikki sen planeetat ovat tuon muutoksen tähden jatkuvasti kuin päivitystilassa, mitä niiden säteilemään energiaan tulee. En siis enää täysin usko perinteisen astrologian kuvauksiin eri planeettojen tuomasta värähtelystä, oppiläksyistä, taikka niiden vaikutuksesta astrokartoillamme. Arkkityypit, joita eri planeettoihin liitetään, tulisi myös siten päivittää tämän uuden sijaintimme tähden. Olemmehan sellaisessa kohdassa galaksiamme, josta todellakin on vain hitunen tietoa olemassa ja siitäkin liu`umme koko ajan kauemmaksi yhä kiihtyvällä tahdilla. Odotan hyvin innokkaasti, milloin tätä uutta informaatiota esimerkiksi joku kokenut astrologi alkaa ottaa vastaan. Toivon tietenkin, että sitä saadaan selkeällä ja sovellettavalla tavalla.
Tämä informaation selkeys on minulle nykyään tärkeä asia. Kolmenkymmenen oman henkisen taipaleeni aikana olen lukenut, kuullut ja nähnyt uudelleen ja uudelleen samoja, hienoja lauseita, samoja teemoja, samaa ylösnousemushehkutusta jne.. Ja varmaankin se on paikallaan monille etsijöille, mutta omasta perspektiivistäni katsoen se kuulostaa toistolta ilman konkreettista muutosta. Uudet sukupolvet nousevat ja kanavoivat samaa, mitä 80-luvulla kanavoitiin ja tällä hetkellä kanavoidaan hyvin samaa tekstiä kuin 90-luvulla. Feminiinisyys/maskuliinisuus, sielunkumppanit, parisielut, pyhä seksuaalisuus, muutoksen salliminen, oma voima ja luomiskyky, runsauden vastaanottaminen, olet jo valmis, olet jo luoja jne..mm… Muutamia otsikoita mainitakseni. Monet kanavoinnit ovat täynnä hienoja, ylimaallisia sanoja ja lauseita ja varmaankin moni sisäistää niiden sanomaa, mutta tässä ajassa on niin monia, jotka kaipaavat selkeyttä ja työkaluja tuon muutosenergian vastaanottamisen mahdollistamiseksi. Tiedän tämän myös niin monien asiakkaideni kautta. Tämä on oikeastaan viimeisen vuoden iso teema ja siksi me entistä enemmän tahdomme työskennellä arjessa, ihmisläheisesti ja mahdollisimman selkeästi. Kaikkihan maailmankaikkeudessa noudattaa värähtelyn lakeja, kaikki konkreettinenkin perustuu niihin. Nämä universaalit lait toimivat niin matalimmilla kuin korkeammillakin tasoilla. Elämässä ja kuolemassa sekä sen jälkeen. Näkyvässä ja näkymättömässä maailmassa.
Nämä lait ovat niitä, joita vasten myös peilaan kosmisia tapahtumia. Miten esimerkiksi jokin korkeampi energiapurkaus toimii kohdatessaan kiinteämpää värähtelyä, mitä vaikutuksia voi odottaa jne.. Me voimme sillloin työskennellä oikealla tavalla tämän jumalallisen energian kanssa ja vahvistaa sen avulla omaa puhdasta kipinäämme. Se on tietoista henkistä elämää, jota seuraa suuri oivaltamisen vapautumisen ilo!
Tiedän, että maailmankuvani on monien henkisten ihmisten ja uusien suuntausten näkökulmasta vanha ja “ankara”, koska uskon, että ilman omaa työtä ei muutosta omassa värähtelyssä tapahdu. Kuljen vastavirtaan myös siihen ajatukseen nähden, jossa ylösnousemisprosessi tapahtuu, vaikka ei mitään muutosta itse tekisi, eli tyyliin sohvalla maaten, elämästä vain nauttien ja odottaen. Kokemukseni monen elämän ajalta kertoo, että on oltava hereillä, tavoiteltava valaistumista työskentelemällä oman värähtelyn puhdistamisen avulla.
Erilaisia suuntauksia ja tapoja tehdä uutta maailmaa on monia ja se kaikki on hyvöksyttävää ja sallittavaa. Jokainen tekee valintansa oman henkisen kokemuksensa ja värähtelynsä mukaisesti. Joko tiedostaen tai tiedostamattaan.
Maailmankuvaani kuuluu läheinen/jokapäiväinen yhteys omaan jumalalliseen kipinääni, omaan Jumalosaani. Työskentelen sen kanssa puhdistaen itsestäni pois matalampaa värähtelyäni. En tuomitse itseäni, enkä toisia, vaan olen hereillä, opiskelen sieluani ja sen kautta ymmärrykseni ja tietoisuuteni laajenee.
Rakastan itseäni Jumallisena tietoisuutena niin paljon, ja se on se kannustin, joka arjessa vie eteenpäin. Kaipaan puhtautta ja todellisen, jumalallisen itseni kokemista kehossa. Tämän maailman tehtävän ja suunnitelman mukaisesti.

Konkreetisessa maailmassamme toimii kaksi voimaa: Elämää luova ja ylläpitävä voima sekä elämää syövä, tuhoava voima. Voimme myös puhua polariteeteistä, jotka tuovat sitä erillisyyttä. Tämä puhdistustyömme tähtää polariteettien tiedostamiseen, jotta niistä voisi vapautua. Käytännössä se on Valoon, omaan Korkeimpaan yhdistymistä omaa värähtelyä kohottamalla. Se vaatii sen oman puhtaan kipinän muistamista arjessa, sen vaalimista ja tuhoavan, elämän energiaamme syövän voiman ruokkimisen lopettamista! Meissä kaikissa on se JUMALALLINEN KIPINÄ, ja iloinen tehtävämme on kaivaa se esiin säteilemään kaikille kanssasisarillimme ja veljillemme. Me luomme yhdessä tätä hetkeä, tulevaamme ja muutamme menneisyyttämme niillä energioilla, värähtelyillä, joita nyt-hetkessä säteilemme. Me voimme valehdella itsellemme, mitä säteilemme, mutta Valon maailma on totuus, taso, jolla kaikki näyttäytyy. Siltä tasolta säteilee energia materian maailmaan ja luo näkyvää todellisuuttamme. Tämä konkreettinen on työkenttä, jossa vapaa tahto vallitsee. Mitä energiaa valitsemme tukea, joka hetki.. Jumala ei ole olento, vaan puhdas Valo ja Totuus, jonka voimme myös itsessämme herättää.

Härän täysikuu osuu meillä nyt varsin aktiiviseen kosmiseen ajanjaksoon. Viime viikot ovat olleet auringon kautta tulleen energian kautta varsin vahvoja. Kun tuo nopea, hienommin värähtelevä energia saavuttaa maan magneettikenttää se aiheuttaa siinäkinmuutoksia. Tälläkin hetkellä tuo kenttä on hyvin aktiivinen, liikeessä. Silläkin on vaikutuksensa kollektiiviseen ihmistietoisuuskenttään. Siellä tuo aktiivinen värähtely laittaa sen sisältämää energiaa liikkeelle. Sellkokielellä sanottuna se, mitä sinne on luotu, ihmisten ajatuksilla, tunteilla ja teoilla, se lähtee liikkeelle. Monenlaiset tunteet aktivoituvat. Eri tunteiden aktivoituminen voi olla lahja, jos siihen niin suhtaudumme. Me voimme valita, mitä itsessämme ruokimme, mille tunteille annamme elinvoimaamme. Käytännössä se on sitä, että kohdatessamme itsessämme esimerkiksi nyt kollektiivikentässä paljon olevaa vihan värähtelyä, käännymme silloin Valon puoleen pyytäen puhdistusta. KIeltäydymme näin ruokkimasta sitä matalampaa värähtelyä itsessämme. Jos viha saa ylivallan, se purkautuu meistä ja saavuttaa jonkun/jonkin kohteen ja lisääntyy näin maailmassamme. Me siis valitsemme ruokkia tuhoavaa voimaa. Näin ei voi luoda uutta, parempaa maailmaa, vaan Valon valitsemalla voimme sen tehdä. Rakastan tätä työtä, sillä on se vapaan tahtoni kiitollista käyttämistä kaikkien hyväksi. Me olemme yhtä tässä maailmassa, jota yhdessä luomme, vastuu on siis meidän jokaisen. Tämän työn lisäksi vaalin itsessäni (ja ryhmäläistemme kesken) kaunista näkymää uudesta maailmanmallista; yhteisöllisyydestä, , rajojen ja rahan vallan poistumisesta sekä pyyteettömästä jakamisesta, rakkaudesta, puhtaasta tavasta elää jumallisena olentona, vapaana riippuvuuksista ja rajoituksista. Omalla konkreettisella yhteisömallillamme luomme sitä myös. Tämä ei ole kovin helppo polku, sillä näin vahvasti arkeen tuotuna se vaatii sitoutumista ja lujaa uskoa elämää ylläpitävään voimaan, Valoon. Me tiedämme jo kokemuksesta, että pyyteettömyys ihmisten kesken lisääntyy hurjasti, samoin rakkaus ja toisten tukeminen. Se on niin palkitsevaa ja kaunista! Tällainen työ ja uusi elämänmalli on mahdollista kaikkialla ja kaikille, kun pohjana on työ, johon kaikki jäsenet tukeutuvat. Kauniit sanat ja hienot energiakuvaukset uudesta maailmasta on tuotava konkreettisellekin tasolle ja siiihen on oltava luja tahto luoda uutta, vaikka esteitä olisikin. Meillä kuitenkin on jo vuosien kokemus, että se todellakin voi onnistua, koska päämäärä on yhteinen ja työkalut toteutukseen myös.

Härän täysikuu nostaa esille itse kunkin niitä kohtia, joissa olemme liian syvällä konkreettisissa rajoissa ja riippuvuuksissa. Mistä edelleen tahdomme pitää kiinni, jotta kokisimme turvallisuutta, tasapainoa ja vakaata maata jalkojemme alla. Tämä kylläkin usein tarkoittaa rajoituksia ja vanhasta kiinnipitämistä, ajatuksilla että vain nämä ja nämä asiat (huom konkreettiset) antavat minulle tuon etsimäni turvan yms. Esimerkiksi pidän kiinni turvallisesta, mutta ahdistavasta ja rajoittavasta työpaikasta tai ihmisksuhteesta. Tai haluan sellaisen ihmisen elämääni, joka edustaa tuota kaipaamaamme. Miksi rajoitamme itseämme, voimmehan saada tuon ihan itsessämme, mutta ilman niiden tuomaa vankilaa. Tämä energiavirtaus edustaa myös pysyvyyttä, meissä olevaa halua pitää asiat muuttumattomina;näin on aina tehty, tällainenhan tämä maailma on tai; pakkohan näin on toimia, koska kaikki niin toimivat. Mutta me vain pelkäämme muutosta ja sen tuomaa uutta näkemystä maailmasta ja itsestämme. Mitä enemmän yritämme kontrolloida elämäämme ja sen pysyvyyttä, sitä vahvemmin istumme itse luomassamme vankilassa ja kaipaamme, kaipaamme.  Toisaalta tämä täysi kuu voi herättää meissä luomisvoimaa, luovuutta tuoda konkreettiselle tasolle jotain uutta, parantavaa ja voimaannuttavaa, hylkäämällä perinteiset rajat. Ole se muutos, ilo ja rakkaus, jota kaipaat maailmaan. Näe itsesi todellisesti, hyväksy, rakasta ja pyydä Valon apua. Täydellisyys meissä on haudattuna harhan (ei todellisten tunteiden ja ajatusten) alle. Me emme ole tunteemme taikka väärät ajatuksemme itsestämme ja maaimastamme, vaan me olemme jumalallisia mahdollisuuksia, kipinöitä, jotka voivat syttyä täyteen liekkiinsä! Tämä täysikuu 4.11. voi jälleen näyttää meille ne kohdat, joissa voimme vapauttaa itsemme Valon avulla. Kollektiivinen elämänkuva tottakai vahvistuu sen myötä ja vetää sieluja itseään kohti. Hereillä olemalla kieltäydymme antamasta sille voimaa ja valtaa itsessämme ja näin heikentää sitä vanhaa, valtaan ja pelkoon perustuvaa mallia, jota myös nyt ahkerasti ruokitaan. Kosmoksen tapahtumat, virtaukset vahvistavat kaikkea värähtelyä, joten emme pääse helpolla itsemme kanssa. Parempi silti antaa naamioiden ja muurien romahtaa ja aidon, herkän ja haavoittuvan itsemme nousta esille Valon autettavaksi. Voimme pyytää enkeleiden apua ja tukea, taikka turvata Kristusvaloon, Buddhaan, Jumalaan..

Tietoisena olemalla voimme seurata kosmisia virtoja ja työskennellä näiden uusia energioiden kanssa, luomalla uutta ensin itsessämme ja sitä kautta maailmassa. Lauantaina jälleen uusi tilaisuus vahvistaa korkeampaa värähtelyä itsessäsi <3 Tarkka täydenkuun hetki on 4.11. klo 07.24.