13.6.2024 Tsekki
Tiistai 25.6.2024
13.6.2024 Tsekin tasavalta
Puolassa tehdyn viimeisen ja raskaan työn jälkeen lähdimme ajamaan kohti Tsekin rajaa, jonka ylittäminen kävi kuin huomaamatta. Vihdoin saimme yöpyä omassa autossa, sillä melko helposti löysimme camperpaikan pienestä Stramberkin kylästä, noin 50km rajasta. Oli ihana asettua suhteellisen ajoissa paikoilleen ja käydä pienellä kävelyllä ennen nukkumaan menoa. Yöpaikka oli pienen puukirkon vieressä, mutta kirkko näytti käyttämättömältä ja ovi oli lukossa, emmekä päässeet iltameditaatiota sinne viettämään, vaikka sitä toivoimme. Hyvät yöunet onneksi tässä camperpaikassa saimme.
Ensimmäinen kirkko, jossa seuraavana päivänä kävimme, sijaitsi Kelcissä. Meiltä on kysytty, miten valikoimme kirkot, mihin menemme ja mitä niissä oikeastaan teemme. Suurimmat kirkot, jotka ovat olleet tärkeitä, ovat löytyneet niiden iän perusteella. Sillä satoja vuosia sitten suurimpien kirkkojen ja katedraalien paikka valikoitui yleensä sen perusteella, missä oli oikea energiayhteys ley-linjan kohdalla. Esimerkiksi vielä keskiajalla rakennettiin kirkkoja sellaisiin kohtiin, missä oli tavallisen kansan tietämät pyhät paikat tai palvontapaikat. Näin kirkko tahtoi kukistaa pakanuskonnot myös fyysisten rakennusten avulla. Toki suurimpien katedraalien kohdalla oli rakentajilla tietoa, missä energiat olisivat suotuisat, jotta esimerkiksi sisäpiirin salatut menot olisivat mahdollisimman otolliset vaikkapa vallan lisäämiseen. Pyhää tietoa käytettiin vääriin tarkoituksiin, niin kuin aina, kun kansaa tahdottiin hallita pelolla ja uhkailulla.
Tätä matkaa varten olen etukäteen kysellyt Auttajajoukoltamme, missä kaupungeissa meidän tulee käydä ja etsiä sieltä sitten oikea kirkko, johon avaamme portaalin ja jos tarpeen puhdistamme kirkon ennen sitä. Tällä matkalla portaalit on kytketty Mestari Jeesuksen Pyhän Sydämen energiaan sekä Kultaiseen Verkkoon. Näin toimien olemme yhdistäneet Jeesuksen tuomat ohjeet arjen puhdistustyöhön, jotka molemmat tähtäävät ihmisten väliseen rakkauteen ja rauhaan maan päällä.
Muut yhdistettävät kirkot on täytynyt vain ”bongata” matkan varrella ja olla itse kuulolla, miten Auttajat ohjaavat. On sanomattakin selvää, ettemme voi kytkeä kaikkia kirkkoja, vaan pitkien välimatkojen tähden on oltava tarkka kirkkojen vallinnassa. Toki teemme valotyötä kaiken matkaa, vaikka emme paikan päällä kävisikään. Etätyö on ollut yhtä tärkeää ja monet paikat ovat yhdistyneet vain hiukan vauhtia hidastamalla. Meillä ei ole ollut yhtään päivää, jolloin emme olisi työtä tehneet, myös niinä hetkinä, kun olemme vain istuneet autossa.
Tsekeissä olemme ajaneet pienempiä teitä ja maisemat ovat olleet hyvin kauniita. Kirsikkapuut ovat reunustaneet tienvarsia monen kymmenen kilometrin ajan. Samoin täällä, niin kuin Puolassakin, tienvarsilla on vähän väliä näkynyt myös ristejä ja pieniä kappeleita juuri niillä paikoilla menehtyneiden muistoksi. Ja melkein jokaisessa tuollaisessa kohdassa on palanut kynttilä. Joissain on ollut moottoripyörän kypärä kertomassa vainajan kohtalosta.
Kauempana vasemmalla puolella meitä on tarkkaillut hiljaisen usvan takana vuorijono ja oikealla puolella ovat auenneet pehmeästi kumpuilevat ja aaltoilevat viljapellot. Muutaman kerran ohitimme valkean unikkopellon, joka ihan häikäisi kauneudellaan.
Kirkot täälläkin olivat kauniita, mutta toisin kuin Puolassa, ne olivat lähes poikkeuksetta kiinni ja monet myös sen näköisiä kuin niissä ei olisi vierailtu moneen aikaan. Monet ovet olivat kiinninaulatut ja ikkunat rikkonaiset. Niiden annettiin surullisina rauhassa rapistua omaan komeuteensa. Täällä emme löytäneet samanlaista paloa Jumalan luokse kuin naapurimaassa, jossa iltaisin kirkot täyttyivät hartaan oloisesta väestä. Liekö syynä Puolan puolella niin lähellä, rajan takana oleva sota, joka on herättänyt ihmiset rukouksiin ja etsimään yhteyttä lähteeseen, joka heitä voisi suojella.
Pysähdyimme päivän aikana pienessä idyllisessä Tovacon kylässä, missä tutustuimme kylän laitamilla olevaan noin 400-vuotta vanhaan linnaan ja sen yhteydessä olevaan kauniiseen kappeliin. Saimme paikassa yksityisesittelyn, vaikka yhteistä kieltä ei löytynytkään. Ystävällisyys ja halu näyttää meille muinaista kauneutta meni kielitaidon ohitse. Kierros oli virkistävä ja ehkäpä jää ainoaksi pelkästään historian kierrokseksi tällä matkalla. Käynnin kruunasi kahvi ja jäätelö linnan vieressä olevassa kahvilassa, jonka emäntä ei olisi voinut tylympi olla. Vastakkaisia kokemuksia paikan ihmistä näin saimme.
Vielä yksi luostarialue, Kostel Panny Marie ja siellä olevan suuren katedraalin yhdistäminen ja sitten aloimme suunnistaa rajan yli Itävaltaan yöksi. Suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut, sillä kylä, jonka kautta oli tarkoitus raja ylittää, oli suljettu ja se ajoi meidät kauas kiertoteille. Lopulta oli jo iltamyöhä ja me niin väsyneitä tämän maan läpiajosta, että otimme läheltä rajaa hotellihuoneen, sillä campingalueita ei enää löytynyt. Paikka ei ollut kovinkaan viihtyisä, vaan tuli tunne kuin olisi tullut vankilaan, sillä turvatoimet ja hotelliin monimutkaisesti asettuminen venyttivät nukkumaan menoa melkoisesti. Mutta huomenna uusi päivä ja meille rakas Itävalta saavutettaisiin vihdoin.
Seuraava blogi Itävallan maisemista ja tunnelmista. Halauksia kaikille.