Nyt on sinullakin mahdollisuus päästä kahden viikonlopun pituiseen koulutukseen, josta saat mukaasi ohjaajatodistuksen.
Koulutuksen päämäärä on antaa sinulle valmiudet ymmärtää, ohjata ja auttaa iloisen ja vapaan tanssin kautta osallistujia muuntamaan ja kohottamaan omaa energiatilaa vapaan liikkeen, tanssin ja tietyllä tavalla kulloiseenkin chakraan keskittymisen avulla. Oman energiatilan muutos tuo lisää energiaa ja iloa arkeen ja monia hauskoja hetkiä muiden kanssa.
Monet ohjaajistani ovat kurssin jälkeen vetäneet omia chakratanssi-iltojaan esimerkiksi kansalaisopistoissa.
Ensimmäisellä kerralla saat paljon yleistietoa energiakeskuksista eli chakroista sekä musiikin vaikutuksesta niihin. Musiikin vaikutus avataan erilaisten kappaleiden myötä ja sinä opit valitsemaan oikean biisin kutakin chakraa varten ja opit kokoamaan ihanan, iloisen ja lopulta kohottavan musiikkikokonaisuuden seuraavaa kurssikertaa varten.
Tämä ensimmäinen opiskeluviikonloppu on myös sinun omaa tutustumistasi vapaan liikkeen ja musiikin kautta omiin energiakeskuksiisi. Opit myös loppuhiljentymisen tärkeydestä ja tilan antamisesta niin itsellesi kuin muillekin.
Toinen kurssiviikonloppu vahvistaa sinun kykyäsi valita oikeat kappaleet kulloisenkin chakran kohdalla ja pääset uudelleen itsekin tanssimaan ja antamaan itsellesi liikkumisen ilon ja hauskuuden!
Ilmottaudu mahdollisimman pian ja pääset varmasti mukaan max viidentoista hengen ryhmään.
CHAKRATANSSIOHJAAJA KOULUTUS osa 1
18-19.10.2025

Osallistuminen kurssille tahtipolku.com (Onnen ostoskori) kautta. Pääset sinne myös suoraan tästä linkistä: https://www.tahtipolku.com/tuotteet.html?id=74821/
Tiedot