Avainsana: auringonpimennys

Syyskuu on mahdollisuus!

Onnettomana totean, että olen tässäkin asiassa nyt melkoisen myöhässä. Todellakin kesän loppu tuon Euroopan matkamme jälkeen on ollut minulla kehoon palaamista päivä toisensa jälkeen. Kehollinen ”romahdus” ja sitä seuranneet oireet ja niiden tutkiminen ovat vieneet paljon huomiota. Edelleen prosessi on kesken, mutta sen näen nyt, että juuret johtavat vuoden takaiseen sairastamisvaiheeseen. Viime syksynä influenssat ym ja niiden jälkitaudit jättivät jälkiä, joiden ääntä en aiemmin pysähtynyt kuuntelemaan. Nyt on ollut aika & pakko jäädä sen äärelle. Myös yhteisömme tulevaisuuteen liittyvät asiat ovat olleet intensiivisiä ja vaatineet huomiota ja voimavarojani lähes joka päivä, mutta siinä on nyt suunta kääntynyt helppoon virtaukseen.  Siltikin

Continue reading

Pimennysjakson tärkeys

Kirjoitin aiemmin tulevista pimennyksistä ja ennen kaikkea kerroin kaiken sen korkean ja kauniin ylläpitämisen tärkeydestä, juuri pimennysten hetkillä. Totta kai myös tämä jakson aikana on tärkeää muistaa, mihin me kurkoitamme, mikä minussa on se tärkein, mitä tahdon ylläpitää ja vaalia elämäni aikana. Onko se kukkaroni, autoni tai ammattini, vai olisiko se meissä kaikissa oleva sisin, pyhin osa, jumalan kuva, joka kauttamme voi peilautua maan päälle. Se mistä en kirjoittanut on ajatus, että tämä on jälleen pidemmän syklin jälkeen ihmiskunnan karmallinen vuosi, jonka juuret ovat aiemmissa karmallisissa vuosissa, 2015 ja 2006. Silloin laitoimme liikkeelle niin henkilökohtaisella tasolla, kuin kollektiivisesti liikkeelle energiaa,

Continue reading